Jännittävä finaalipäivä

10.7.2023

Finaalipäivä käynnistyi junioreiden ja nuorten töltti T1-finaalilla. Junioreissa voittoon tölttäsi Saara Aahos hevosella Lordi frá Hvolsvelli. ”Finaalin ratsastus oli todella hauskaa! Lordi sai hyvää energiaa muista hevosista.” Nuorissa Suomen mestaruuden vei Heidi Poukkanen hevosella Ísadóra frá Efra-Hvoli. ”Ísadóra tuntui tänään todella hyvältä, sillä oli vielä hyvin energiaa näin heti aamusta.”

Senioreiden T1-finaali oli jännitysnäytelmä loppuun asti. Kaksi ensimmäistä ratsukkoa, Martta Uusitalo ja Glampi sekä Matisse Brummel ja Bragi olivat ratsastuksen jälkeen tasoissa samoilla pisteillä 6,22. Tuomareiden asetettua ratsukot paremmuusjärjestykseen Suomen mestariksi nousi Martta Uusitalo. Viime hetkeen jännitetystä finaalista kirkkain mitali kaulassaan ratsastanut Martta oli tyytväinen suoritukseen: ”Glampi alkoi vihdoin herätä tähän kisaviikonloppuun ja meillä oli tosi kivaa. Olen ollut äänestystilanteessa aikaisemminkin ja silloin voitto ei osunut kohdalle mutta nyt ensimmäistä kertaa voitin Suomen mestaruuden!”

T2 tölttiluokan A-finaali ratsastettiin yhdessä nuorten ja junioreiden kanssa. Luokan erikoisuutena on viimeinen osio, joka ratsastetaan täysin ilman ohjaskontaktia hevoseen.  Junioreissa voiton vei Riina Aahos hevosella Strokkur frá Fagerbacka. ”Karsintasuoritus ei mennyt ihan nappiin niin nyt oli todella kivaa ratsastaa finaalissa. Strokkur oli vähän väsynyt viikonlopun jälkeen mutta onneksi virtaa sai muista hevosista.” Nuorten Suomen mestariksi tölttäsi Veera Niemi ratsullaan Steina frá Kaakkola. ”Steina oli tosi tasainen ja tosi hyvä eli finaali oli todella hauska ratsastaa.” T2 senioreiden karsinnan johtaja Julia Weijberg ja Tjaldari frá Heimnesi pitivät johtopaikkansa finaalissa ja pokkasivat kotiin Suomen mestaruuden. ”Tjaldari oli todella freesi ja energinen ja sitä oli todella kiva ratsastaa. Tätä varten olemme treenanneet pitkään eli todella iloinen olen”, Julia riemuitsee.

Tölttiluokat jatkuivat töltti T8 A-finaaleilla. Junioreiden Suomen mestariksi ratsasti Sani Tuominen hevosella Heimir frá Gliti. ”Heimirillä oli hyvä energia ja alusta asti tunsin, että suoritus menee hyvin. Tämä on meidän ensimmäinen kisakausi yhdessä eli olen todella tyytyväinen voittoon.” T8 nuorten Suomen mestaruuden vei Jenna Heikkinen hevosella Hnjúkur frá Vorsabæ II.

Passeissa uusi nuorten Suomen ennätys

Finaalien välissä päästiin katsomaan vauhdin hurmaa passijuoksujen P1 250m ja P3 150m merkeissä. Molemmissa luokissa ratsukot starttaavat lähtökarsinoista. P1 kultaa pokkasivat Gerda-Eerika Viinanen ja Svala frá Minni-Borg, jotka rikkoivat lajissa nuorten Suomen ennätyksen ajalla 23,35”. Senioreiden nopein aika oli puolestaan Annika Kyrklundilla ja Flipi frá Haukholtumilla. P3 passijouksussa kultaa vei senioreissa Tanja Pajunen ja Sæstjarna frá Kaakkola. Nuorissa Aava Andersén ja Randver frá Friðarnesi olivat nopeimmat.

T8-luokan senioreissa nähtiin 7 ratsukkoa. Voittoon kurvasi Katariina Koskela hevosellaan Kvikur frá Nautabúi. ”Kvikurilla oli eilen vähän turhan paljon energiaa joten jännitti lähteä finaaliin tänään. Nyt on kuitenkin huikea fiilis – energiaa riitti kyllä mutta se oli hallittavissa”, Katariina kertoo.

Nelikäynnin Suomen mestaruuden senioreissa vei Jenni Kurki hevosella Nellika frá Sommarbo. Ensimmäistä kauttaan kilpaileva nuori hevonen teki nappisuorituksen ja Jenni oli päivään tyytyväinen: ”Nellika oli tyytyväinen ja se on pääasia! Nuoren hevosen ensimmäinen kausi on tärkeää päättää hyvällä fiiliksellä.” Nuorten nelikäynnissä mestaruuden pokkasi Heidi Poukkanen hevosellaan Ísadóra frá Efra-Hvoli. Voitto oli parin toinen tänään: ”Oli aivan mahtava fiilis ratsastaa hienon yleisön edessä! Tätä voittoa on odotettu”, Heidi hehkutti. Toinen tuplamestaruus saatiin heti perään juniorien nelikäynnin finaalissa kun Saara Aahos hevosella Lordi frá Hvolsvelli nappasi päivän toisen Suomen mestaruuden pistein 5,97.

Päivän viimeisessä finaalissa kilpailtiin viisikäynnin Suomen mestaruudesta. Viisikäynnissä ratsastajat esittävät finaalissa tölttiä, ravia, käyntiä, laukkaa sekä kolme suoraa passia. Jännittävän finaalin voittaja oli Laura Nyström ja Gilda frá Stenkullagård. ”Voitto oli ehdottomasti päivän huippuhetki! Hopeaa ja pronssia tältä viikonlopulta löytyy jo niin kultaa lähdettiin nyt hakemaan”, kertoi tyytyväinen Laura.

Yleisön suosikit

Kilpailujen ajan yleisö sai lisäksi äänestää omaa suosikkiaan kaikista ratsukoista. Vastauksia tuli huima määrä, yhteensä melkein 500. Yleisön suosikki junioriratsukoista oli Anette Korhonen ja Ásynja frá Träskbäck. Nuorten ikäluokassa yleisön suosikki oli Gerda Eerika Viinanen ja Svala frá Minni-Borg. Senioriratsukoista voiton vei Kanerva Ahonala ja Jarl frá Hurðarbaki.

Hyvän ja harmonisen ratsastuksen palkinnot

Sunnuntaina jaettiin tuttuun tapaan hyvän ja harmonisen ratsastuksen palkinnot kaikkien ikäluokkien ratsastajille. Junioreissa palkinnon sai Anette Korhonen, nuorissa Veera Niemi ja senioreissa Martta Uusitalo.