Askellajiratsastuksen maajoukkuejohtajat valittu

15.1.2023

Suomen Islanninhevosyhdistys SIHY ry on valinnut askellajiratsastuksen maajoukkueen johtajiksi kolme kokenutta ammattilaista. Joukkueenjohtajina kaudella 2023 ovat Anna Andersén, Nicola Bergman ja Arnella Nyman. Joukkueenjohtajien kausi kestää 31.10.2023 asti. SIHY:n urheiluvaliokunta on lisäksi perustanut maajoukkuetyöryhmän, missä joukkueenjohtajien lisäksi toimii maajoukkuekoordinaattori Pia Ralli sekä ulkopuolisena asiantuntijana Ulla-Kaisa Kettunen tehtävänään tulosseuranta ja -tilastointi.

Maajoukkuejohtajia on aiemmin ollut vain kaksi. Joinain vuosina joukkueen mukana PM- ja MM-kilpailuissa on ollut joukkuejohtajien lisäksi esimerkiksi valmentaja ja fysioterapeutti. Viime vuosilta kerättyjen kokemusten mukaan joukkueenjohtajien työmäärä on kasvanut vuosi vuodelta ja tästä syystä maajoukkuetoiminnan kehittämiseen ei ole jäänyt aikaa. Nyt tavoitteena on, että maajoukkuetyöryhmä pystyy panostamaan myös toiminnan kehittämiseen pitkälle tulevaisuuteen ja myös se, että joukkueella olisi kisoissa tarvittava määrä tukihenkilöitä, jotta joukkue pystyy keskittymään kilpailemiseen parhaalla mahdollisella tavalla. Joukkueen mukaan lähtevien tukihenkilöiden määrä riippuu lopulta joukkueen koosta ja esimerkiksi siitä, että lähteekö Suomea edustamaan myös jalostushevosia.

”Halusimme poikkeuksellisesti valita nämä kaikki kolme ammattilaista joukkueenjohtajiksi, koska heidän osaamisensa sekä ammattitaitonsa tulee varmasti hyödyttämään koko maajoukkuetoimintaa ja erityisesti MM-kilpailuihin valmistautuvia ratsukoita. Kun meillä kerrankin on mahdollisuus saada tällainen tiimi kehittämään toimintaa, niin tätä mahdollisuutta ei voinut ohittaa”, kertoo valinnasta SIHY:n urheiluvaliokunnan puheenjohtaja Julia Wejberg.

Maajoukkuetyöryhmä

Maajoukkuetyöryhmän tavoitteena on kehittää askellajiratsastuksen maajoukkuetoimintaa pitkälle tulevaisuuteen, sitouttaa toimintaan mukaan joukkuetta tukevia yhteistyökumppaneita ja kehittää selkeämmäksi polkua liittovalmennuksen kautta maajoukkuerinkiin ratsukoille, jotka tavoittelevat maajoukkuepaikkaa. Lisäksi tavoitteena on tukea entistä paremmin maajoukkueringissä olevia ratsukoita ja luoda avoin vuorovaikutus maajoukkueratsastajien, valmentajien ja muiden tukihenkilöiden kanssa. Jo kaudelle 2023 otetaan käyttöön maajoukkuerinki A ja B. Maajoukkuerinkiin hakeneista A-rinkiin joukkueenjohtajat kutsuvat henkilökohtaisesti ne ratsukot, joilla on tavoitteena MM23 kilpailut. A-rinkiin voidaan kutsua ratsukoita kisakauden edetessä tulosten perusteella. B-rinkiin kuuluvat kaikki ne ratsukot, jotka tavoittelevat PM24 joukkuepaikkaa. Maajoukkuerinkiin ratsukoille haku on avoin ympäri vuoden. Valintakriteerit ja hakuohjeet löytyvät TÄÄLTÄ.

Maajoukkuetyöryhmä vastaa kokonaisuudessaan maajoukkueringistä, maajoukkueesta, MM-kisoihin valmistautumisesta sekä itse kisojen aikana kaikesta niihin liittyvästä. Lisäksi työryhmä seuraa kansainvälistä tulostasoa, tiedottaa avoimesti toiminnastaan ja tapahtumista, vastaa maajoukkueen sponsoreista sekä koko toiminnan budjetoinnista ja raportoinnista niin SIHY:lle kuin Suomen Ratsastajainliitolle.

Maajoukkuetyöryhmä toimii SIHY:n urheiluvaliokunnan alla ja päätökset hyväksyy SIHY:n johtokunta. Työryhmästä SIHY:n urheiluvaliokuntaan kuuluvat Nicola Bergman ja Pia Ralli sekä Ulla-Kaisa Kettunen.

Joukkueenjohtajat ja maajoukkuekoordinaattori

Anna Andersén on 49-vuotias pitkän linjan islanninhevosten askellajiratsastuksen asiantuntija. Anna on aiemmin toiminut joukkueenjohtajana kolme kautta vuosina 2013–2015, joista kaksi kertaa MM- kilpailuissa. Vuodesta 2016 alkaen hän on arvostellut kansainvälisenä FEIF tuomarina usean maan mestaruuskilpailut sekä kolmet PM- ja kahdet MM- kilpailut. Anna on myös SRL:n taso 2 lajivalmentaja sekä FEIF tason 2 ohjaaja. Ammatiltaan Anna on työterveys- ja urheilupsykologi.

Nicola ”Niki” Bergman toimii talliyrittäjänä Inkoossa Snettansin tilallaan. Niki on toiminut SIHY:ssä eri tehtävissä useita vuosia urheiluvaliokunnassa, jalostusvaliokunnassa ja johtokunnan jäsenenä. Hän on ollut organisoimassa maajoukkuevalmennusta, toiminut maajoukkuekoordinaattorina, edustanut Suomea askellajiratsastuksen maajoukkueessa noin 10 vuotta ja ollut SIHY:n edustajana monissa kansainvälisissä tapahtumissa. Nikillä on valmentajan ammattitutkinto ja hän on FEIF 3 ohjaaja sekä kansallinen askellajiratsastustuomari.

Arnella Nyman on 29-vuotias Sipoolainen talliyrittäjä ja kasvatustieteen maisteri. Hän pyörittää omaa tallia Sipoon Gesterbyssä, valmentaa ratsukoita sekä luennoi monipuolisesti askellajiratsastukseen ja kasvatustieteeseen liittyvistä aiheista. Arnella on kilpaillut yli puolet elämästään, ja edustanut Suomea 11 kertaa maajoukkueessa. Hän on voittanut lukuisia suomenmestaruuksia ja suurimpiin saavutuksiin kuuluvat kaksi MM-pronssia, PM-hopea ja PM-pronssi. Arnellalle on myös myönnetty SRL:n Mestariratsastajamerkki nro 43. vuonna 2015 ja samana vuonna SRL valitsi hänet Vuoden Esikuvaksi. Hevoshommien lisäksi Arnella on tuore äiti ja odottaa innolla Hollannin MM-kisoja.

Pia Ralli palaa SIHY:n maajoukkuekoordinaattoriksi usean vuoden jälkeen. Hän oli tässä toimessa vuonna 2016, kunnes hänet valittiin maajoukkuejohtajaksi vuonna 2017. Pia kehitti urheiluvaliokunnan kanssa maajoukkuetoimintaa nykyisenlaiseksi ollessaan joukkueenjohtajana kaudet 2017–2019. MM17 Hollannissa Pia toimi myös Breeding Leaderina Sport joukkuejohtajuuden lisäksi. Hän on toiminut aktiivisesti SIHY:ssä jo yli kymmenen vuotta ja kokemusta on karttunut paljon kaikesta toiminnasta, mutta intohimona on kuitenkin aina ollut huippu-urheilu ja maajoukkuetoiminta. Pia edustaa askellajiratsastusta myös SRL:n Huippu-urheilun johtoryhmässä (HUJO) kaudella 2022–2025.

Joukkueenjohtaja Anna Andersén
Joukkueenjohtaja Nicola "Niki" Bergman
Joukkueenjohtaja Arnella Nyman Kuva: (c) Ulrich Neddens
Maajoukkuekoordinaattori Pia Ralli Kuva: Eliisa Mönkäre