PM-kilpailut voidaan järjestää Ahvenanmaalla, mikäli kilpailuorganisaation ydinryhmä saadaan nopeasti koottua

30.8.2021




Pohjoismainen islanninhevosyhdistysten yhteisö NIHC on puoltanut PM-kilpailuiden järjestämistä Ahvenanmaalla 8.−14.8.2022. SIHY:n johtokunta tekee lopullisen päätöksen kilpailuiden järjestämisestä, mikäli kilpailuille saadaan nopeasti rekrytoitua sitoutuneet avainhenkilöt.

SIHY ja Álenskur-paikalliskerho tekevät tiivistä yhteistyötä kilpailuiden järjestämisessä.

NIHC:lle pitää ilmoittaa viimeistään 12.9., pystyykö Suomi järjestämään kilpailut Maarianhaminan uudella, kansainväliset vaatimukset täyttävällä rata-alueella ensi vuoden elokuussa. Kilpailusuunnitelmat ja -budjetti on jo laadittu Álenskurin ja SIHY:n yhteistyönä.

Nyt tarvitsemme tekijöitä! Pikainen tarve on kunkin osa-alueen avainhenkilöiden löytämiseen.

Tavoitteena on saada kilpailujen johtaja Ahvenanmaalta ja hänen työparikseen kielitaitoinen koordinaattori manner-Suomesta.

Näille kahdelle maksetaan palkkio heti alkavista ja PM-kilpailuiden jälkeiseen raportointiin asti ulottuvista tehtävistä.

Lisäksi haemme yli kahdellekymmenelle osa-alueelle avainhenkilöitä. Näitä ovat esimerkiksi Sport- ja GK-johtajat sekä majoitus-, catering- ja talkoolaisvastaavat. Lisäksi tarvitaan mm. tuomareista, tulospalvelusta, yhteistyökumppanuuksista, markkinoinnista, vip-vieraista, viestinnästä ja mediapalvelusta vastaavat avainhenkilöt. Yhdessä talkoolaisvastaavan kanssa osa-alueiden avainhenkilöt kokoavat kilpailuihin tarvittavien toimihenkilöiden joukon.  

Tehtävät, joihin voi hakea, löytyvät lomakkeelta. Avainhenkilöille maksetaan valmistelutyöstä kulukorvaukset etukäteen sovittavien kulujen mukaan. Avainhenkilöiltä edellytetään englannin kielen taitoa.

Lisäksi kilpailuihin tarvitaan runsas joukko talkootyövoimaa kaikkiin kilpailujen tehtäviin ja palveluihin. Toimihenkilöksi ilmoittautuminen avataan heti avainhenkilöiden rekryn jälkeen.

Kaikille kilpailujen toimihenkilöille maksetaan laivamatkat Ahvenanmaalle, majoitus ja ruokailut kilpailujen ajan.

Ilmoittaudu heti mukaan toteuttamaan pitkään suunnitellut ja kauan odotetut Pohjoismaiden Mestaruuskilpailut Suomeen! Lomake löytyy TÄÄLTÄ

Odotamme ilmoittautumistasi su 5.9. mennessä SIHY:n verkkosivujen lomakkeella.

Álenskur ja SIHY:n johtokunta tekevät valinnat yhdessä viikolla 36.

Mahdolliset lisätiedustelut avaintehtävistä voi lähettää SIHY:n johtokunnalle osoitteeseen sihteeri@islanninhevonen.net