Orilisenssit 2019, alustava tiedote

Marika Moring
17.1.2019

Vuoden 2019 astutuskausi on taas tuloillaan ja muistuttaisimme jo hyvissä ajoin, että kaikkien jalostukseen käytettävien orien tulee hankkia orilisenssi, jotta syntyvät varsat rekisteröidään islanninhevosina.  

Vuonna 2019 kaikki lisenssit haetaan Heppa-järjestelmän Omatallista. Omatallin kautta myös astutuskirjanpito sekä syntymätodistusten kuittaus käy kätevästi. Huomioikaan, että astutuksia ei voi kirjata Heppaan ennen kuin lisenssi on aktivoitu.
Jalostukseen hyväksytyn orin lisenssi on ilmainen, mikäli se haetaan maaliskuun loppuun mennessä. Tämän jälkeen haetut lisenssit noudattavat samaa hinnoittelumallia kuin viime vuonna, joskin hakupäivämäärärajoihin tulee hieman muutoksia (varmistuvat kevään aikana).
Tammakohtaistenlupien ja FEIF-arvostelujen vahvistamisten hakeminen tullaan myös siirtämään Heppaan tämän kevään aikana. Niiden hinnat eivät tule muuttumaan.

Alla linkki Hippoksen tiedotteeseen koskien yleisesti orilisenssejä 2019. Lisensseistä tiedotetaan vielä lisää kevään aikana.

http://www.hippos.fi/jalostus_ja_nayttelyt/yleista_jalostuksesta/ajankohtaista_-_jalostus/orilisenssit_kayttoon_kaikille_siitokseen_kaytettaville_oriille_2019.20161.news?fbclid=IwAR1JSnKeQLVeLFL0JtYGNMUgEhaO2RcwZ79psRsHLa2GyjPPv8t_Th_hEJQ