Kokoukset ja pöytäkirjat

Yhdistyksen kokoukset

Yhdistyksellä on kaksi sääntömääräistä kokousta. Kevätkokous, joka on järjestettävä huhtikuun loppuun mennessä, sekä syyskokous, joka pidetään syyskuun ja joulukuun välisenä aikana. Ylimääräinen yhdistyksen kokous on pidettävä, kun yhdistyksen kokous niin päättää, johtokunta katsoo siihen olevan aihetta taikka kymmenesosa yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä tätä vaatii. Kokous on järjestettävä 30 vuorokauden kuluessa vaatimuksen esittämisestä. Johtokunnan erikseen tekemällä päätöksellä voidaan sallia etäosallistuminen kokouksiin.

Yhdistyksen kokouksessa jokaisella 15 vuotta täyttäneellä jäsenellä on äänioikeus ja jokaisella äänioikeutetulla yksi ääni. Jäsen voi valtuuttaa asiamiehen edustamaan häntä ja käyttämään hänen äänioikeuttaan yhdistyksen kokouksessa. Asiamiehen tulee olla yhdistyksen jäsen. Asiamies saa käyttää äänioikeutta enintään kolmen jäsenen puolesta. Jäsen voi saattaa haluamansa asian yhdistyksen kokouksen käsiteltäväksi toimittamalla siitä kirjallisen esityksen johtokunnan puheenjohtajalle 45 vuorokautta ennen kokousta. Kohtaan "muut asiat" jäsen voi toimittaa käsiteltäviä asioita johtokunnalle kirjallisesti 14 vuorokautta ennen kokousta.

Kevätkokous

Kevätkokouksessa on

  1. esitettävä viimeksi päättyneeltä tilikaudelta tilinpäätös tuloslaskelmineen ja taseineen, johtokunnan vuosikertomus ja tilintarkastuskertomus
  2. päätettävä tilinpäätöksen vahvistamisesta
  3. päätettävä tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnan jäsenille
  4. käsiteltävä muut kokouskutsussa mainitut asiat
  5. käsiteltävä muut mahdolliset asiat

Syyskokous

Syyskokouksessa on 

  1. päätettävä johtokunnan jäsenten lukumäärästä
  2. valitaan johtokunnan jäsenet erovuoroisten tilalle
  3. valitaan yhdistykselle tilintarkastaja ja varatilintarkastaja
  4. yhdistyksen toimintasuunnitelman hyväksyminen
  5. yhdistyksen budjetin hyväksyminen
  6. muut kokouskutsussa mainitut asiat
  7. muut mahdolliset asiat 

Johtokunnan kokoukset


Jokainen jäsen voi saattaa haluamansa asian johtokunnan käsiteltäväksi toimittamalla siitä kirjallisen esityksen johtokunnan sihteerille viimeistään viikkoa ennen kokousta. Vuosikokouksessa käsiteltävien asioiden täytyy ehtiä aikaisintaan 30 ja viimeistään 14 päivää ennen kokousta julkaistavaan kutsuun.

Johtokunta pitää tärkeänä läpinäkyvää, avointa ja nopeaa tiedottamista ja pyrkii tiedottamaan viikon sisällä kokousten jälkeen päätetyistä ja keskustelluista asioista.

Johtokunnan toimenkuvat

Puheenjohtaja (2vuotta)

SIHY:n puheenjohtaja kutsuu johtokunnan koolle ja johtaa kokouksia. On yhteydessä Suomen ratsastajainliittoon, Ypäjään, FEIF:n ja pohjoismaisiin kollegoihin. Puheenjohtajalla tulee olla johtamis- ja organisointikykyä. Kielitaito katsotaan eduksi (englanti). Lisätietoja puheenjohtaja@islanninhevonen.net

Varapuheenjohtaja (2 vuotta)

SIHY:n varapuheenjohtaja on puheenjohtajan apuna tarvittaessa ja jakaa toiminnallisen vastuun. Lisätietoja varapuheenjohtaja@islanninhevonen.net

Sihteeri (2 vuotta)

Sihteeri kirjoittaa pöytäkirjat johtokunnan kokouksissa ja arkistoi ne. Lisätietoja sihteeri@islanninhevonen.net

Rahastonhoitaja (2vuotta)

Rahastonhoitaja vastaa yhdistyksen koko taloudenpidosta. Lisätietoja: rahastonhoitaja@islanninhevonen.net

Urheiluvaliokunnan puheenjohtaja (2 vuotta)

Urheiluvaliokunnan puheenjohtaja toimii yhteistyössä Suomen Ratsastajainliiton ja FEIF:n kanssa ja ohjaa urheiluvaliokunnan työskentelyä. Urheiluvaliokunta vastaa mm. kilpailukalenterista, kilpailusäännöistä, maajoukkueesta, tuomarikoulutuksesta ja aluevalmennuksesta. Kielitaito katsotaan eduksi (englanti) Lisätietoja urheilu@islanninhevonen.net

Nuorisovaliokunnan puheenjohtaja (2 vuotta)

Nuorisovaliokunnan puheenjohtajaohjaa nuorisovaliokuntaa mikä järjestää yhdistyksen nuorille tapahtumia. Valiokunta toimi yhteistyössä Suomen Hippoksen ja FEIF:n kanssa. Lisätietoja  nuoriso@islanninhevonen.net

Koulutusvaliokunnanpuheenjohtaja (2vuotta)

Koulutusvaliokunnan puheenjohtaja toimii yhteistyössä SRL:n, oppilaitosten,  FEIF:n kanssa sekä FEIF-ohjaajakoulusasioissa SIF:n kouluttajien kanssa. Koulutusvaliokunnassa toteutetaan yhdistyksen ohjaaja -kursseja ja vuosihuoltoja. Kielitaito katsotaan eduksi (englanti) Lisätietoja koulutus@islanninhevonen.net

Jalostusvaliokunnan puheenjohtaja (2vuotta)

Jalostusvaliokunnan puheenjohtaja toimii yhdessä Hippoksen ja FEIF:n kanssa, organisoi ja ohjaa jalostusvaliokuntaa. Jalostusvaliokunta järjestää jalostusnäyttelyn ja ylläpitää WorldFenguria Suomen osalta sekä vastaa jalostuspuolen koulutuksista. Kielitaito katsotaan eduksi (englanti).

Lisätietoja jalostus@islanninhevonen.net

PR-valiokunnan puheenjohtaja (2vuotta)

PR-valiokunnan tavoite on nostaa Suomessa islanninhevosten tunnettavuutta.

Yhdistyksellä on monenlaisia tapahtumia, kuten näyttelyt ja kilpailutoiminta. PR-valiokunta on osana näiden toimintojen näkyvyyttä. Lisäksi valiokunta osallistuu tapahtumiin ja messuille, osallistuu Islanninhevonen -lehden julkaisutoimintaan ja myy yhdistyksen kannatustuotteita.

Jäsen (1 vuotta) Jäsen osallistuu SIHY:n johtokunnan kokouksiin.

1. varajäsen (1 vuotta) varajäsen osallistuu SIHY:n johtokunnan kokouksiin.

2. varajäsen (1 vuotta) varajäsen osallistuu SIHY:n johtokunnan kokouksiin.

3. varajäsen (1 vuotta) varajäsen osallistuu SIHY:n johtokunnan kokouksiin.