Valiokunnat

Valiokunnat

Johtokunnan apuna on jalostusvaliokunta, urheiluvaliokunta, PR-valiokunta, koulutusvaliokunta ja nuorisovaliokunta, joissa on puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja tarpeellinen määrä jäseniä. Näiden valiokuntien puheenjohtajina toimivat ne johtokunnan jäsenet, jotka on syyskokouksessa kyseisiin tehtäviin valittu. Johtokunta valitsee varapuheenjohtajat ja muut jäsenet näihin valiokuntiin niiden puheenjohtajien esityksestä. Johtokunta voi asettaa muita valiokuntia tarpeen mukaan. Valiokunnat valmistelevat alaansa kuuluvia asioita johtokunnan päätöksiä varten ja suorittavat johtokunnan valvonnassa näissä säännöissä määrätyt tai erikseen annetut tehtävät. Valiokunnat vastaavat oman vastuualueensa budjetoinnista ja toimintasuunnitelmista sekä -kertomuksista. 

Jalostusvaliokunta 

Puheenjohtaja Saara Mattero jalostus(at)islanninhevonen.net

Huolehtii muun muassa jalostusaiheisten koulutusten järjestämisestä, kansainvälisiin jalostuskoulutuksiin osallistumisesta, islanninhevosten kansainvälisen kantakirjan World Fengurin ylläpitämisestä Suomessa asuvien hevosten osalta sekä näyttelytoiminnan järjestämisestä ja yhteistyöstä Suomen Hippoksen kanssa.  

Urheiluvaliokunta 

Puheenjohtaja Ninni Kullberg urheilu(at)islanninhevonen.net

Vastaa askellajiratsastuskilpailuista Suomessa, kouluttaa tuomareita, pitää yhteyttä sääntö- ja kilpailuasioissa FEIF:iin, tiedottaa säännöistä ja kilpailuasioista sekä koordinoi askellajikilpailutoimintaa ja pitää yhteyttä Suomen Ratsastajainliittoon ja ESRA:n, vastaa aluevalmennuksista sekä maajoukkuetoiminnasta.

PR-valiokunta 

Puheenjohtaja Kanerva Ahonala pr(at)islanninhevonen.net

Huolehtii yhdistyksen tiedotustoiminnasta ja osaltaan islanninhevosia koskevasta tiedottamisesta, viestinnästä ja markkinoinnista. Sen vastuisiin kuuluu myös Islanninhevonen -lehden julkaisutoiminta ja tavoitteena on lisätä islanninhevosen tunnettavuutta ja innovoida monipuolista yhteistyökumppanuutta.

Koulutusvaliokunta 

Puheenjohtaja Julia Tahkola-Ronkainen koulutus(at)islanninhevonen.net

Huolehtii FEIF-ratsastuksenohjaajien koulutuksen järjestämisestä ja askellajiratsastusta ohjaavien vuosihuolloista. Koulutusvaliokunta myös koordinoi FEIF ratsastuksenohjaajien valtakunnallista koulutusta. Lisäksi valiokunta pitää yllä SIHY:n jäsentalliluokitusta.

Nuorisovaliokunta 

Puheenjohtaja Liina Kuusela nuoriso(at)islanninhevonen.net

Järjestää juniorijäsenille kansallista ja kansainvälistä toimintaa sekä myös matalankynnyksen toimintaa uusien jäsenten saamiseksi.