Ajankohtaista

Hestneistin 21.06.2017 järjestettäviin iltakarsintoihin osallistuneilla ratsukoilla on mahdollisuus karsiutua suomenmestaruuskilpailuihin, vaikka SM-kisojen ilmoittautuminen päättyykin kaksi päivää aikaisemmin.
Suomen Islanninhevosyhdistys ry järjestää Islanninhevosten suomenmestaruuskilpailut Ypäjällä 7.-9.7.2017. Kilpailuissa on 4 ovaaliluokkaa (F1, V1, T1, T2), passiluokat (PP1, P1 ja P2) sekä kaksi kombinaatioluokkaa (nelikäynti- ja viisikäyntikombinaatio). Jokaisessa luokassa on 3 ikäryhmää, juniorit, nuoret ja seniorit. Tapahtuma järjestetään n. 50 vapaaehtoisen talkoolaisen voimin. Kilpailuun osallistuu n. 240 henkilöä ja 80 ratsukkoa. Yleisöä odotetaan tapahtumaan reilu 200 henkeä/päivä huoltajien, hevosenhoitajien ja muiden huoltojoukkojen lisäksi.
Mestaruuslajien virallinen Suomenmestaruusstatus on kiinni ko. luokkien osallistujamääristä niin itse mestaruuskilpailuissa, kuin alustavissa 3-tason kansallisissa ja/tai 4-tason WR-kilpailuissakin. Tämän hetkisen kilpailu- ja osallistujamäärän mukaan on edelleen mahdollista saavuttaa virallinen SM-status joissakin luokissa ja ikäryhmissä, edellyttäen, että osallistujamäärä kauden viimeisissä WR-kilpailuissa ennen SM-kilpailuita on riittävä.
Aurinkoinen sää kruunasi ainutlaatuisen viikonlopun Helsingin Kaivopuistossa. 45 000 kävijää kahden päivän aikana nauttivat mielenkiintoisesta ohjelmasta, tutustuivat hevosen monipuolisuuteen ja merkitykseen yhteiskunnassa
PR-valiokunnan puheenjohtajan Nina Auvisen siirtyessä pois tehtävästä kesken kauden aikapulan johdosta siirtyy valiokunnan vetovastuuseen valiokunnan jäsen Saija Tanttu.
19-20.5.2017 Turku
Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi järjestettävä Hevoset Kaivarissa on ensimmäistä kertaa Helsingissä järjestettävä ilmainen hevosfestivaali, jossa hevoset tuodaan keskelle kaupunkia ja kaupunkilaisia. Tapahtumapaikalle on tulossa toista sataa hevosta ja kävijöitä odotetaan saapuvaksi n. 30 000. Neljän päivän rakennusurakan aikana ratsastuskilpailuja ja -näytöksiä sekä Suomen ensimmäisiä Cityraveja varten paikalle ajetaan 900 tonnia hiekkaa, minkä lisäksi alueelle nousee 3 000 neliötä telttoja ja kolme kilometriä aitaa.
RSS ATOM