Johtokunnan sihteeri
![]() |
Tarja Nordman on espoolainen suur-uudis-perheen äiti, joka iloitsee myös kolmesta nelijalkaisesta ystävästään. Yksi on 8-vuotias ruuna Vinur frá Alfhòlum, toinen on toukokuussa 2010 ostettu 1-palkittu ori Gammur fra Nedra-Seli ja kolmas on ainutlaatuinen yksilö, tiibetinvillakoira Rocky. Tarja toimi aikanaan jokunen vuosi matkaratsastustapahtumien koordinaattorina ja aluevalmennuskoordinaattorina. Nyttemmin hän toimii PM2010-projektinjohtajana, ja hänet valittiin johtokunnan sihteeriksi vuosiksi 2010-2012. Varsinainen päivätyö löytyy HUS:n tiedottajana.
Ajatuksia johtokunnan jäsenyydestä: "Olen nöyrästi iloinen, että jäsenistö halusi äänestää minut jatkamaan johtokunnan jäsenenä. Arvostan avoimuutta, suoruutta, rehellisyyttä ja halua keskustella erilaisista asioista. Olen kiinnostunut joka-ainoasta SIHYn toiminta-alueesta, ja olen iloinen, että minulla on mahdollisuus oppia ja vaikuttaa, miten yhdistyksen toimintaa viedään eteenpäin. Kontaktit FEIF:iin lisäsivät vain innostusta! En ole issikkapro, mutta haluan oppia uutta, syventää tietoa, kuunnella asiantuntijoita ja miettiä, mikä olisi parasta yhdistyksen kehitykselle ja kaikkien yhteiselle nimittäjälle: IHANALLE ISLANNINHEVOSELLE."
Kuva: Hevoset-messuilla Sihyn ständillä 2010 promoamassa PM2010-kisoja
Kuva:Kati Leppälahti
